2011 Betoni-Lehto Ralli
Vakuuttavaa jälkeä ralliautoilun F-Cupissa talven aikana tehnyt Kangasalan Jaska Nuorala jatkoi hyvää menoaan myös sarjan kolmannessa osakilpailussa. Talvikauden päättäneessä Betoni-Lehto rallissa oriveteläinen ja kakkosensa Antti Leinonen toivat Volvon voittoon.

Nuorala ja Riihimäen Timo Jaakonsaari vaihtelivat Karkkilan-Lopen maisemissa ajetun rallin aikana kärkipaikkoja. Viimeiselle erikoiskokeelle lähdettäessä Jaakonsaari oli voiton puolella, mutta hän epäonnistui lievästi. Nuorala otti voiton, väliin ehti kiilata myös Lahden Jere Rekola kartturinaan Tero Jäntti. Jaakonsaari ja kartturinsa Risto Pasanen olivat kolmansia.
Pienemmän luokan voiton otti kotiralliinsa kirittäjäksi lähtenyt Juha Salo, jolla vierellä Lopen UA:ta edustava kansanedustaja Timo Heinonen. Ensimmäisellä erikoiskokeella pientä Starletia kuljettanut Salo oli koko joukon nopein, maalissa parivaljakko oli viides.

A-juniorien kisan voiton otti Konneveden MK/UA:n Kalle Liimatainen. ja B-juniorien ykköseksi ajoi Raine Hautakangas Legends Car Finland-seurasta. Kisan senioriluokan eli 45 vuotta täyttäneiden luokan voitti Iisalmesta kilpailemaan tullut Risto Föhr.
Lähde: f-cup.fi


kuvapalvelu@suomi24.fi
Munamiehen kuvauskalustoa.
DSC0003
DSC0005
DSC0006
DSC0010
DSC0012
DSC0013
DSC0014
DSC0016
DSC0017
DSC0020
DSC0021
DSC0023
DSC0024
DSC0026
DSC0027
DSC0028
DSC0030
DSC0031
DSC0032
DSC0033
DSC0034
DSC0036
DSC0037
DSC0038
DSC0040
DSC0042
DSC0043
DSC0044
DSC0046
DSC0048
DSC0049
DSC0051
DSC0054
DSC0055
DSC0056
DSC0057
DSC0060
DSC0061
DSC0064
DSC0066
DSC0067
DSC0068
DSC0069
DSC0070
DSC0071
DSC0072
DSC0073
DSC0074
DSC0077
DSC0078
DSC0080
DSC0082
DSC0083
DSC0084
DSC0085
DSC0087
DSC0088
DSC0090
DSC0091
DSC0092
DSC0094
DSC0095
DSC0096
DSC0098
DSC0099
DSC0100
DSC0101
DSC0102
DSC0103
DSC0104
DSC0105
DSC0107
DSC0108
DSC0109
DSC0110
DSC0111
DSC0112
DSC0113
DSC0114
DSC0115
DSC0118
DSC0119
DSC0123
DSC0124
DSC0126
DSC0127
DSC0128
DSC0129
DSC0130
DSC0131
DSC0132
DSC0133
DSC0134
DSC0135
DSC0136
DSC0137
DSC0138
DSC0139
DSC0140
DSC0141
1 2 3 4 5 6 7